Käväisinpä tänään jälleen kerran neuvolassa. Vakituinen terveydenhoitaja oli kesälomalla mutta sijaisessa ei ollut kyllä mitän valittamista!
Tässä näitä "mittaustuloksia":
Paino 84,9kg eli +311g/vko
RR 110/68
U-prot ja U-Gluk -
Hb 120
SF-mitta 19cm
vauvan syke +150
ja liikkeille plussaa.
Rusi ei tykännyt yhtään sydänäänten kuuntelusta. Vaikka miten siirsi sitä anturia, vauva seurasi ja potki ja nyrkkeili siihen koko ajan. Äkäinen tapaus! Vaikka olihan tuo lähes törkeää kotirauhan häirintää :)
Paino oli noussut kuukauden takaisesta neuvolakäynnistä 1,6kg, eli varsin maltillisesti. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä painoin tasan 84kg, eli nyt on tuo sitten ylitetty. Tosin plussauspainostani olen vielä yli kilon miinuksella, onnittelut minulle siitä. Mutta siis, kuten jo aikaisemmin tässä kuussa kirjoittelinkin, pipo on tuon painontarkkailun suhteen höllentynyt ja pikkuhiljaa olen saanut päähäni iskostettua että raskauteen kuuluu jonkinasteinen painonnousu.
Kohdunpohja tuntui hieman navan yläpuolella, kasvua edellisestä mittauksesta oli viisi senttiä, ja tämänpäiväinen lukema asettui komeasti keskikäyrälle. Maha on kyllä kivasti kasvanut taas viimeisimmästä kuvauksesta, joten voisin ehkä ensiviikolla postata uutta masukuvaa taas. Ellei kukaan vastusta :D
Edellisen kuvan jälkeen tulin vaan miettineeksi että ehkä mun kuontaloni kaipaisi hieman värjäystä. Peilistä kun kattoo niin näyttää mukavan tasaväriseltä, mutta valokuva paljastaa auringonhaalistaman juuren auttamatta! Ja onhan tässä parin viikon päästä kaveripariskunnan häätkin tulossa, että syytä olisi olla edustavan näköinen!
Pukeutuminen on ollut melko helppoa tähän saakka, eikä mitenkään kovin vaikeaa vieläkään, mutta tänään kävin ihan tarkoituksella ostamassa itselleni äitiyspaitoja. On jotenkin itsevarmempi olo kun tietää vaatteiden istuvan kunnolla. Samalla shoppailureissulla ostin myös vauvalle potkuhousut ja kahden puolipotkarit. Lupaanpa näitä vaatehankintojakin kuvailla jossain vaiheessa näytille!
Neuvolasta sain tänään raskaustodistuksen ja äitiysavustus- sekä äitiyspäivärahahakemukset kelalle toimitettavaksi. Veinkin ne heti palkkatoimistoon täytettäväksi (viimeisen kuuden kuukauden tulojen mukaan siis haetaan tuota rahaa) ja se kyllä helpotti paljon! Tuollaisten lomakkeiden täyttäminen on aina niin ärsyttävää mielestäni, että oli niin ihanaa kun joku otti ne hoitaakseen valmiiksi ja eteenpäin toimitettavaksi. Nyt sitten odotellaan sitä äitiyspakkausta, ehkä se vielä elokuun aikana tulee!
Äitiyslomanhan olen päättänyt aloittaa varhennettuna, eli heti kun se vaan on mahdollista. Maaginen päivämäärä tulee olemaan minulle siis 2.10. Toivottavasti jaksan jotenkuten sinne asti olla töissä. Jos en jaksa, niin ainahan sitä saa sairaslomaa.
torstai 31. heinäkuuta 2008
keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
21+2; Hilpeää muljuamista
Olikohan meidän rusinalla jokin juoni sunnuntai-iltana meneillään? Sehän oli ihan hipihiljaa paikoillaan juuri silloin kun kipeimmin kaipasin liikkeitä mieltäni tyynnyttämään. NO EIPÄ OLE ENÄÄ!!!
Mun vatsani muljuaa ihan silminnähden (enkä muuten ihan heti plussattuani olisi uskonut että tuo rasvakerros voi tuosta kohdun päältä ohentua noinkin paljon!). Kuin olisi jotain elävää niellyt. Erittäin jännittävää :D! Töissä olen käyttöön ottanut tukiliivin, jottei niin pahasti vatsaa repisi kaikenlaiset nostelut ja kyykistelyt, ja se liivi ärsyttää tuota vilperttiä selkeästi suunnattomasti. Sitä vastaan pitää kapinoida niin nyrkein kuin potkuinkin.
Arvatkaa olenko mä töissä yhtä typerää virnettä?!
Muuten tämä keskiraskaus tuntuu elossa lähinnä vain vatsankasvamisena. Voin VALTAVAN hyvin! Rinnat eivät ole enää niin kipeät kuin alussa oli, turvotuskin niistä on (omasta mielestäni) laskenut. Pientä turvotusta työpäivien päätteeksi on nilkoissa havaittavissa, tukisukat ovatkin olleet käytössä melkein joka työvuorossa kesän ajan. Vaaka kertoo että turvotusta tulee päivän mittaan kyllä muuallekin, noin kahden kilon vaihtelua on aamu- ja iltapainossa.
Painontarkkailun suhteen mun "pipo on löystynyt" vihdoinkin, en enää hyppää joka aamu vaakaan. Paino on alkanut hienokseltaan nousemaan, mutta kuitenkin vielä mukavan rauhalliseen tahtiin, ja edelleen olen alle plussauspainon tai nippanappa siinä samassa lukemassa. Aika hyvin omasta mielestäni. Sen kuitenkin myönnän, ettei ruoka maistu kunnolla, esim. tänäänkään en ole syönyt päivällistä ollenkaan, vain viinirypäleitä ja vesimelonia. Lounaaksi söin tomaattikeittoa. Tiedostan täysin, etten saa tarpeeksi kaloreita päivittäisistä ruokailuistani, ja jos saankin, ne tulevat "vääristä lähteistä" eli herkuttelusta. Minulla on myös edelleen petrattavaa juomisen suhteen, en ole koskaan osannut juoda tarpeeksi, enkä siis nytkään.
Mutta ainakin tiedostan ongelmani ja yritän parhaani. Enempää ei voi pyytääkään. Ja aika köykäisiä nuo minun ongelmani tämän odotuksen suhteen tällä erää ovatkin, vai mitä.
Ulkona on ihanat hellekelit mutta pihalla oleskelu ei houkuta ollenkaan! Me ollaan koiran kanssa pesiydytty tänne sohvan nurkkaan sisätiloihin, jossa on niin ihanan viileää ilmastoinnin ansiosta. Rusketus on ihan yliarvostettu juttu!
Mun vatsani muljuaa ihan silminnähden (enkä muuten ihan heti plussattuani olisi uskonut että tuo rasvakerros voi tuosta kohdun päältä ohentua noinkin paljon!). Kuin olisi jotain elävää niellyt. Erittäin jännittävää :D! Töissä olen käyttöön ottanut tukiliivin, jottei niin pahasti vatsaa repisi kaikenlaiset nostelut ja kyykistelyt, ja se liivi ärsyttää tuota vilperttiä selkeästi suunnattomasti. Sitä vastaan pitää kapinoida niin nyrkein kuin potkuinkin.
Arvatkaa olenko mä töissä yhtä typerää virnettä?!
Muuten tämä keskiraskaus tuntuu elossa lähinnä vain vatsankasvamisena. Voin VALTAVAN hyvin! Rinnat eivät ole enää niin kipeät kuin alussa oli, turvotuskin niistä on (omasta mielestäni) laskenut. Pientä turvotusta työpäivien päätteeksi on nilkoissa havaittavissa, tukisukat ovatkin olleet käytössä melkein joka työvuorossa kesän ajan. Vaaka kertoo että turvotusta tulee päivän mittaan kyllä muuallekin, noin kahden kilon vaihtelua on aamu- ja iltapainossa.
Painontarkkailun suhteen mun "pipo on löystynyt" vihdoinkin, en enää hyppää joka aamu vaakaan. Paino on alkanut hienokseltaan nousemaan, mutta kuitenkin vielä mukavan rauhalliseen tahtiin, ja edelleen olen alle plussauspainon tai nippanappa siinä samassa lukemassa. Aika hyvin omasta mielestäni. Sen kuitenkin myönnän, ettei ruoka maistu kunnolla, esim. tänäänkään en ole syönyt päivällistä ollenkaan, vain viinirypäleitä ja vesimelonia. Lounaaksi söin tomaattikeittoa. Tiedostan täysin, etten saa tarpeeksi kaloreita päivittäisistä ruokailuistani, ja jos saankin, ne tulevat "vääristä lähteistä" eli herkuttelusta. Minulla on myös edelleen petrattavaa juomisen suhteen, en ole koskaan osannut juoda tarpeeksi, enkä siis nytkään.
Mutta ainakin tiedostan ongelmani ja yritän parhaani. Enempää ei voi pyytääkään. Ja aika köykäisiä nuo minun ongelmani tämän odotuksen suhteen tällä erää ovatkin, vai mitä.
Ulkona on ihanat hellekelit mutta pihalla oleskelu ei houkuta ollenkaan! Me ollaan koiran kanssa pesiydytty tänne sohvan nurkkaan sisätiloihin, jossa on niin ihanan viileää ilmastoinnin ansiosta. Rusketus on ihan yliarvostettu juttu!
tiistai 22. heinäkuuta 2008
21+1; Ultrakuulumisia!
Tässäpä taas näytille viimeisin kuva vatsasta, viikko sitten kuvattu! Onhan sillä jo ihan kivasti kokoa.
Eilen käytiin paljon odotetussa rakenneultrassa kurkkaamassa rusinan vointia ja kaikki on niinkuin pienellä ihmisellä kuuluu ollakin. Aivot kunnossa, sisäelimet paikoillaan, sydän ehjänä. Kokoa oli jo yli 400g, mikä vastasi kuitenkin siis täysin viikkojaan, ei tarvetta siirtää laskettua aikaa.
Olihan vaan taas kamala yö ja aamu ennen tuota ultraa! Ihan tyhjästä mieleni täyttyi kamalalla paniikilla ja pelolla, olin ihan vakuuttunut ettei vauva ole enää elossa. Normaaleista illoista poiketen rusina vielä kaikenlisäksi oli ihan hissukseen potkuttelematta kun kävin nukkumaan, ja sehän oli vain omiaan lisäämään noita hulluja pelkojani. Aamulla heräsin tuntia ennen varsinaista herätystä pyörimään ja panikoimaan, ja matka Kotkaan oli taas pidempi kuin nälkävuosi. Vaan niinpä siellä morjesteltiin heti kun ultran anturi vatsaan kosketti, ikään kuin että ei mulla täällä mitään hätää!
Aivan mahtava oli tuo ultrakokemus kaikenkaikkiaan! Mieheni oli luonnollisesti mukana, ja tällä kertaa saatiin seurata seinämonitorilta koko tapahtumaa kätilön selittäessä rauhallisesti kaikkea mitä kuvassa näkyi. Vähän rauhallisempaa menoa vietti tällä kuvauskerralla rusinamme, kerran yritti heittää kuperkeikkaa mutta päättikin sitten vaan lepäillä, siemaili vähän lapsivettä ja näytti iskälle kieltäkin :D. Kuvaamisesta ei tainnut olla ollenkaan innoissaan - sukuvika sekin - kun nyrkit olivat yhtenään tiiviisti kasvojen edessä. Istukka on takaseinässä, ja kuten olin itse tulkinnutkin, vauva kölli mielellään navan vasemmalla puolella pää ylhäällä rakkoa potkien. Siinä se tuntuu kädelle melkein joka ilta.
Se suuri salaisuus ei paljastunut tällä käynnillä, tuli vallan olo että kätilö yritti välttää anturillaan koko jalkoväliä, eikä me sitten edes kysytty. Vartutaan nyt sitten ihan kiltisti sinne joulukuulle, kyllä se silloin selviää tuleeko tyttö vai poika!
Eilen oli hyvä päivä muutenkin, mun työsopimukselle tehdään jatkoa vielä syyskuulle, ihan sinne asti mistä aloitan sitten äitiysloman. Se päivämäärä tässä pitäisikin vielä päättää, lokakuun 2. 13. vai 25. Viikko aikaa miettiä.
Seuraavalla neuvolakäynnillä (ensiviikolla siis) saankin jo kaikenlaiset kelaan toimitettavat lappuset mukaani. Että sitä sitten odotellessa.
sunnuntai 13. heinäkuuta 2008
19+6; Puolivälissä!
Oi huippua! Mä en ole koskaan saanut mitään tunnustuksia, tämä on ihan ensimmäinen.
1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa
2. Linkitä siihen blogiin josta sait sen
3. Nimeä vähintään 7 blogia sen saajaksi
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajaksi
Nyt seuraa sitten se tenkkapoo, eli näissä linkityksissä olen ihan aloittelija vielä, enkä yksinkertaisesti ole oppinut miten se täällä blogspotissa tapahtuu. Osaan vaan kopioida tähän osoitteen josta pääsee tuonne Yaden kestisblogiin. http://yade-kestoilee.blogspot.com/ So här. Yhtälailla samaan syyhyn vedoten en toistaiseksi jaa tätä tunnustusta eteenpäin, opettelen ensin linkittämään.
Tässä puolivälissä odotustani mulla ei kuitenkaan ole tämän enempää raportoitavaa kun masukuvakin on ottamatta. Voin valtavan hyvin, ja se kai pääasia. Masussa käy mieletön tuiske ja hulina, mikä helpottaa kamalasti tätä epätietoisuuden tuskaa. Viikon päästä on rakenneultra, silloin sitten viimeistään taas tätä tasaista odotuksen hehkutusta :).
keskiviikko 9. heinäkuuta 2008
19+2; Mattolaituri ja mansikat!
Viimeisiä kesälomapäiviä tuli tänään vietettyä maton pesun merkeissä joen rannalla. Oli ihana ilma, aurinkokin pilkahteli, hetkittäin jopa kuuma! Rehellisyyden nimissä pitää tunnustaa että se en ollut minä joka pääsi mattoja jynssäämään, vaan rakas mummoni. Mulla oli suunnattoman tärkeä tehtävä viihdyttää kummin kultapoikaa :). Siskonpoika oli siis mukana, ja tekemistä piti keksiä ettei aika käynyt tylsäksi. Sielä sitten istuttiin laiturilla ja heiteltiin isoja kiviä jokeen. Ja ihan kaiken pelasti se, että samaan rantaan tuli kalaan pojan tarhakaveri pappansa kanssa, joten oli muitakin leikkikavereita kuin pelkkä täti. Pojat sitten lopulta heittivät vaatteetkin pois ja pulahtivat kylmään jokeen, mutta hauskaa niillä taatusti oli!
Tuli ihanan lämmin olo sisälle siinä kummipojan touhuja katsellessa. Suorastaan pakahduttava, etenkin kun poika välillä kiipesi syliin lämmittelemään. Että ihan kohta mulla on oma mokoma viipottaja. Viisi kalenterikuukautta enää!
Miehen kanssa tällä viikolla juteltiin kaikenlaista, ja tulin maininneeksi mm. että aika ajoin kyllä kamalasti pelottaa kaikki mitä tulossa vielä on. Mies sanoi rohkaisevia sanoja, kuinka uskoo meidän kyllä pärjäävän. Sanoi juuri niitä asioita joita tarvitsin kuulla. Mie olen kovasti yrittänyt olla ajattelematta esim. synnytystä, mutta tosiasia on, etten varmaan montaa asiaa maailmassa pelkää niin paljon! Meidän ei ollut tarkoitus mieheni kanssa osallistua perhevalmennukseen, mutta olen tullut sen suhteen eri aatoksiin. Itse tiedän synnytyksen normaalin etenemisen vaihe vaiheelta, tiedän kaikki kivunlievityskonstit ja tiedän senkin miten moni asia voi mennä pieleen ja mitä sitten tapahtuu, mutta mieheni ei tiedä näitä. Ja jotta hän on vahva silloin kun tarvitsee, hän tarvitsee sitä tietoa. Toivottavasti en ole liian myöhässä tuon suhteen.
Rusinan liikkeet ovat voimistuneet huomattavasti viime viikkoina, yhtenä iltana ihan vatsan päältä onnistuin tuntemaan muljuamisen. Muksulla on kokoa ruhtinaalliset +20 cm ja painoa +250g. Kohtu on jo kasvanu niin, että pohjan tuntee navan kohdalla. Ei mikään ihme että alkaa iltaisin toisinaan ahdistamaan tämä "täysi olo".
Tuli ihanan lämmin olo sisälle siinä kummipojan touhuja katsellessa. Suorastaan pakahduttava, etenkin kun poika välillä kiipesi syliin lämmittelemään. Että ihan kohta mulla on oma mokoma viipottaja. Viisi kalenterikuukautta enää!
Miehen kanssa tällä viikolla juteltiin kaikenlaista, ja tulin maininneeksi mm. että aika ajoin kyllä kamalasti pelottaa kaikki mitä tulossa vielä on. Mies sanoi rohkaisevia sanoja, kuinka uskoo meidän kyllä pärjäävän. Sanoi juuri niitä asioita joita tarvitsin kuulla. Mie olen kovasti yrittänyt olla ajattelematta esim. synnytystä, mutta tosiasia on, etten varmaan montaa asiaa maailmassa pelkää niin paljon! Meidän ei ollut tarkoitus mieheni kanssa osallistua perhevalmennukseen, mutta olen tullut sen suhteen eri aatoksiin. Itse tiedän synnytyksen normaalin etenemisen vaihe vaiheelta, tiedän kaikki kivunlievityskonstit ja tiedän senkin miten moni asia voi mennä pieleen ja mitä sitten tapahtuu, mutta mieheni ei tiedä näitä. Ja jotta hän on vahva silloin kun tarvitsee, hän tarvitsee sitä tietoa. Toivottavasti en ole liian myöhässä tuon suhteen.
Rusinan liikkeet ovat voimistuneet huomattavasti viime viikkoina, yhtenä iltana ihan vatsan päältä onnistuin tuntemaan muljuamisen. Muksulla on kokoa ruhtinaalliset +20 cm ja painoa +250g. Kohtu on jo kasvanu niin, että pohjan tuntee navan kohdalla. Ei mikään ihme että alkaa iltaisin toisinaan ahdistamaan tämä "täysi olo".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)