Sairaslomaa tuli haettua vielä toinenkin viikko pahoinvoinnin takia, mutta olo alkaa olla jo varsin inhimillinen, kunhan muistan vaan syödä tarpeeksi usein. Viikonloppuna aion mennä taas töihin.
Tämä pahoinvoinnin helpottaminen ei sinänsä helpota minua itseäni yhtään, sillä se saa pelkäämään kahta kauheammin ettei vauva ole enää elossa. Minulle jotenkin avautui vasta tässä kuluneen vuoden aikana se, miten yleistä keskenmeno ensimmäisen kolmanneksen aikana onkaan. Etenkin nettipalstoilla ja blogimaailmassa se vaikuttaa olevan käsittämättömän yleistä tai sitten siitä kertominen on vain helpompaa. Jokaisella vessareissulla pelkään paperiin tulevan veristä vuotoa, etenkin nyt kun valkovuotohanat ovat varsin löysällä. Vatsakivut (vaikkapa ihan ilmavaivoista johtuvat) tulkitsen vähintään munatorven repeämiksi. Ihan varmasti olin tuntevinani eilen illalla tissini vähemmän kipeiksi kuin aikaisemmin, ja sekin harmitti. Olisi varmaan sittenkin pitänyt mennä sinne alkuraskauden ultraan...
Ei nämä pelot tule hälvenemään mihinkään ennen niskaturvotus-ultraa, jonne sain kutsun 13.5. Olen tuolloin kahdennellatoista raskausviikolla.
Kaikista peloista huolimatta maalailemme mielikuvia mieheni kanssa joka ilta ennen nukkumaankäymistä sellaisista hetkistä joita elämäämme on tämän syksyn ja seuraavan talven myötä tulossa. On mietitty (eli siis minä olen miettinyt...) mm. ristiäisten pitopaikkaa ja tarjoiluja, ensimmäistä joulua perheenä, lomamatkoja, kesää pienen taaperon kanssa. On hirveän selvää, ettei elämämme tule koskaan olemaan enää samanlaista, mutta siitä tulee monin tavoin rikkaampaa. Odotettua ja toivottua.
Kunpa tämä, tällä hetkellä työnimeltään Rusina, kestäisi matkassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hei,
oli mukava lueskella kirjoituksiasi, sillä olemme menossa suunnilleen samoilla viikoilla. Mulla kakkosen LA 25.11.
Paljon onnea raskauteen! Netissä tulee tosiaan melko vainoharhaiseksi, kun tuntuu, että kaikki käy alkuraskauden ultrissa ja ne jotka ei sitä tee, saa keskenmenon tms. Mutta ei auta kuin luottaa ja uskoa, että kaikki menee hyvin!
Itselläkin vasta eka ultra tulossa eikä viimeksi neuvolassa (rv 10+2) saatu sydänääniä kuulumaan, mutta yritän jaksaa. Tulen kyllä kurkkaamaan tekstiäsi myöhemminkin!
Voi että, kiva kun joku kovin samoissa menevä käy lueskelemassa! Toivottavasti tulet jatkossakin, muista jättää jälkeä käynnistäsi kommentteihin :)
Lähetä kommentti