Meillä oli mieheni kanssa semmoinen aie koko viime viikon, että viimonen moottoripyöräreissu kyllä pitäis päästä heittämään vielä tämän syksyn aikana. Yhteinen aika tahtoi olla vaan vähän kortilla, vasta lauantaina koitti se hetki että ihan oikeasti lähtöä tehtiin. Siinä ääneen aamuteen äärellä mietittiin että mitä varusteita tarvii laittaa päälle, kun lämpötila nyt ei kuitenkaan ollut kuin sen +10, kunnes mieheni sitten päätti sen keskustelun sanoen että mitäs jos nyt menisit ja testaisit mahtuuko sulle ajopuku päälle. Mä olin vähän että höh, tietty mahtuu, mutta menin kuitenkin.
No ei mahtunut.
Ei sitten lähdetty ajelulle. Nyt voi olla se oikea aika käydä laittamassa pyörä seisontavakuutukseen. Tosin se olis voinut olla kyllä kuukausi sitten jo, ei me olla ajettu enää vähään aikaan yhdessä enkä mä itse ole ajanut sitten heinäkuun.
Ihan väärin ajoitettu tää minun raskautumiseni, ajokausi oli aivan tynkä :D
No mutta leikki leikkinä.
Viikko sitten kirjoittelin etten mä oikein ymmärrä miten mulla voi kohdunsuu olla jo auennut kun ei niitä suppareitakaan tunnu. No onhan niitä nyt tuntunut, mä vaan en ole niitä rekisteröinyt. Harva se yö joutuu ottamaan Panadolia että saa itsensä rauhoitettua nukkumaan, saa hyvän asennon vuoteessa. Maha vetää kovaksi, eikä se edelleenkään tee kipeää silleen terävällä tavalla, mutta semmoinen tasainen jomotus siitä loppupeleissä tulee ettei oikein osaa olla paikallaan. En mä kuitenkaan ole vielä huolissani, hoito-ohjehan taitaa olla että lepää, ja sitähän mä pääosin teenkin.
Ja perätila on ja pysyy. Mua muuten hävettää tunnustaa, etten ole ihan mahottoman ihastunut näihin vauvan potkuihin. Tykkään kyllä kamalasti kun se möyrii tässä ylävatsalla, mutta kun se potkii tuonne lantion luihin, mulle tulee semmoinen kamalan levoton olo. Tuntuukin niin ilkeältä, ikään kuin rutisee ja ritisee vasten luita. Ja kun puskee päätään tuohon kylkikaaren alle, voi auts! Ei siinä saa itselleen mukavaa istuma-asentoa ollenkaan, makuuasennossa helpottaa tietty heti kun on pituussuunnassa enemmän tilaa. Muutamaan otteeseen on täytynyt ihan lempeästi työntää vauva "muualle", mutta sitkeästi se pönkää vaan heti kohta takaisin. Jästipää. Isäänsä tullut.
Isänsä laskee muuten tosi jännittyneen oloisena jo viikkoja, ja kyllähän se kieltämättä aika vähältä tuntuu kun laskettuun aikaan on jäljellä kahdeksan viikkoa. VAAN??
Ensimmäisellä kolmanneksella tarpoville voin rohkaisuksi sanoa, että puolivälin jälkeen joku kyllä varastaa teiltä vähintään jokatoisen viikon!!!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Joo yhdyn tohon, että ei ne liikkeet ihan aina kovin kivoilta tunnu. Meillä pyöriäinen on kyllä raivotarjonnassa, mutta alan olla ihan kypsä sen tiukkoihin ja teräviin monotuksiin kylkiin ja kylkiluihin. Spontaaneja hytkähdyksiä ja au-huutoja tulee täysin kontrolloimatta, kun kaveri päättää kiduttaa äitiään... Mutta tietääpähän sentään, että se on elossa, kun kerta sätkii niin kovasti. :)
Lähetä kommentti