13+6; Minun, meidän, teidän vauva

Eilen osallistuttiin kaksiin yo-juhliin ja yksiin insinöörin valmistujaisiin. Nähtiin paljon sukulaisia ja kavereita, mikä oli luonnollisesti ihanaa. Uutiset vauvatulokkaasta olikin suvun kesken kiirineet jo pitkälle, kaveritkin ovat tienneet jo pitkään.

Niinhän se menee. Vaikka vauvan syntyy ensisijaisesti Meidän perheeseen, syntyy hän myös meidän molempien sukuun. Vaikka me olemmekin aivan yltiöhaltioissamme tästä tulokkaasta, samaa tunnetta voivat kokea tulevat isovanhemmat, tädit ja muutkin meille läheiset. Heillä on siihen oikeus!

Toisille tämän odotuksen kommentoiminen, minun voinnin tiedustelu ja ylipäätään kaikenlainen uteliaisuus tulevan suhteen on luontevampaa kuin toisille. Itse muistelen olleeni suhteellisen kiinnostunut sisareni odotuksesta ja muistan kuinka ihmettelin ihan ääneen, miten syntymätöntä lasta, joka ei ole edes oma, voi rakastaa jo valmiiksi niin kamalan paljon. Toisen kummilapseni äidin vointia en ehkä kysellyt niin tiuhaan, olin silloin niin "lapsettomuuden katkeroittama", eli ihan selvällä suomella sanottuna helvetin kateellinen, etten osannut sanoa paljoakaan.

Sain ostaa eilisiä juhlia silmällä pitäen ensimmäisen äitiysvaatteeni, valkoiset caprifarkut. Olivatpa vaan kovin mukavat päällä, vaikka resorivyötärö nouseekin vielä kainaloihin asti mahan ollessa niihin mittoihin kovin pieni. Muutakin vaatetarjontaa katselin, mutta vielä on niin vaikeaa hahmottaa mitä sitä tulee tarvitsemaan. Ja varmaan muutenkin järkevää jättää enimmät vaatehankinnat sinne juhannuksen jälkeisiin alennusmyynteihin.

Mies aloitti tänään kesälomansa ja toivoo varmaan loman aikana saavansa enimmät remontit tehtyä. Tulevaa lastenhuonetta pitäisi alkaa tosissaan tyhjentämään "romuista" ja sehän se onkin vaikeaa kun niille pitäisi keksiä uusi sijoituspaikka! Mutta kaikki järjestyy kyllä, niinhän se aina menee.
Nyt rupean tekemään lähtöä Korkeasaareen!