21+1; Ultrakuulumisia!

Tässäpä taas näytille viimeisin kuva vatsasta, viikko sitten kuvattu! Onhan sillä jo ihan kivasti kokoa.

Eilen käytiin paljon odotetussa rakenneultrassa kurkkaamassa rusinan vointia ja kaikki on niinkuin pienellä ihmisellä kuuluu ollakin. Aivot kunnossa, sisäelimet paikoillaan, sydän ehjänä. Kokoa oli jo yli 400g, mikä vastasi kuitenkin siis täysin viikkojaan, ei tarvetta siirtää laskettua aikaa.

Olihan vaan taas kamala yö ja aamu ennen tuota ultraa! Ihan tyhjästä mieleni täyttyi kamalalla paniikilla ja pelolla, olin ihan vakuuttunut ettei vauva ole enää elossa. Normaaleista illoista poiketen rusina vielä kaikenlisäksi oli ihan hissukseen potkuttelematta kun kävin nukkumaan, ja sehän oli vain omiaan lisäämään noita hulluja pelkojani. Aamulla heräsin tuntia ennen varsinaista herätystä pyörimään ja panikoimaan, ja matka Kotkaan oli taas pidempi kuin nälkävuosi. Vaan niinpä siellä morjesteltiin heti kun ultran anturi vatsaan kosketti, ikään kuin että ei mulla täällä mitään hätää!

Aivan mahtava oli tuo ultrakokemus kaikenkaikkiaan! Mieheni oli luonnollisesti mukana, ja tällä kertaa saatiin seurata seinämonitorilta koko tapahtumaa kätilön selittäessä rauhallisesti kaikkea mitä kuvassa näkyi. Vähän rauhallisempaa menoa vietti tällä kuvauskerralla rusinamme, kerran yritti heittää kuperkeikkaa mutta päättikin sitten vaan lepäillä, siemaili vähän lapsivettä ja näytti iskälle kieltäkin :D. Kuvaamisesta ei tainnut olla ollenkaan innoissaan - sukuvika sekin - kun nyrkit olivat yhtenään tiiviisti kasvojen edessä. Istukka on takaseinässä, ja kuten olin itse tulkinnutkin, vauva kölli mielellään navan vasemmalla puolella pää ylhäällä rakkoa potkien. Siinä se tuntuu kädelle melkein joka ilta.

Se suuri salaisuus ei paljastunut tällä käynnillä, tuli vallan olo että kätilö yritti välttää anturillaan koko jalkoväliä, eikä me sitten edes kysytty. Vartutaan nyt sitten ihan kiltisti sinne joulukuulle, kyllä se silloin selviää tuleeko tyttö vai poika!

Eilen oli hyvä päivä muutenkin, mun työsopimukselle tehdään jatkoa vielä syyskuulle, ihan sinne asti mistä aloitan sitten äitiysloman. Se päivämäärä tässä pitäisikin vielä päättää, lokakuun 2. 13. vai 25. Viikko aikaa miettiä.

Seuraavalla neuvolakäynnillä (ensiviikolla siis) saankin jo kaikenlaiset kelaan toimitettavat lappuset mukaani. Että sitä sitten odotellessa.

19+6; Puolivälissä!

Oi huippua! Mä en ole koskaan saanut mitään tunnustuksia, tämä on ihan ensimmäinen.

1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa

2. Linkitä siihen blogiin josta sait sen

3. Nimeä vähintään 7 blogia sen saajaksi

4. Laita noiden blogien linkit sivullesi

5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajaksi

Nyt seuraa sitten se tenkkapoo, eli näissä linkityksissä olen ihan aloittelija vielä, enkä yksinkertaisesti ole oppinut miten se täällä blogspotissa tapahtuu. Osaan vaan kopioida tähän osoitteen josta pääsee tuonne Yaden kestisblogiin. http://yade-kestoilee.blogspot.com/ So här. Yhtälailla samaan syyhyn vedoten en toistaiseksi jaa tätä tunnustusta eteenpäin, opettelen ensin linkittämään.

Tässä puolivälissä odotustani mulla ei kuitenkaan ole tämän enempää raportoitavaa kun masukuvakin on ottamatta. Voin valtavan hyvin, ja se kai pääasia. Masussa käy mieletön tuiske ja hulina, mikä helpottaa kamalasti tätä epätietoisuuden tuskaa. Viikon päästä on rakenneultra, silloin sitten viimeistään taas tätä tasaista odotuksen hehkutusta :).

19+2; Mattolaituri ja mansikat!

Viimeisiä kesälomapäiviä tuli tänään vietettyä maton pesun merkeissä joen rannalla. Oli ihana ilma, aurinkokin pilkahteli, hetkittäin jopa kuuma! Rehellisyyden nimissä pitää tunnustaa että se en ollut minä joka pääsi mattoja jynssäämään, vaan rakas mummoni. Mulla oli suunnattoman tärkeä tehtävä viihdyttää kummin kultapoikaa :). Siskonpoika oli siis mukana, ja tekemistä piti keksiä ettei aika käynyt tylsäksi. Sielä sitten istuttiin laiturilla ja heiteltiin isoja kiviä jokeen. Ja ihan kaiken pelasti se, että samaan rantaan tuli kalaan pojan tarhakaveri pappansa kanssa, joten oli muitakin leikkikavereita kuin pelkkä täti. Pojat sitten lopulta heittivät vaatteetkin pois ja pulahtivat kylmään jokeen, mutta hauskaa niillä taatusti oli!

Tuli ihanan lämmin olo sisälle siinä kummipojan touhuja katsellessa. Suorastaan pakahduttava, etenkin kun poika välillä kiipesi syliin lämmittelemään. Että ihan kohta mulla on oma mokoma viipottaja. Viisi kalenterikuukautta enää!

Miehen kanssa tällä viikolla juteltiin kaikenlaista, ja tulin maininneeksi mm. että aika ajoin kyllä kamalasti pelottaa kaikki mitä tulossa vielä on. Mies sanoi rohkaisevia sanoja, kuinka uskoo meidän kyllä pärjäävän. Sanoi juuri niitä asioita joita tarvitsin kuulla. Mie olen kovasti yrittänyt olla ajattelematta esim. synnytystä, mutta tosiasia on, etten varmaan montaa asiaa maailmassa pelkää niin paljon! Meidän ei ollut tarkoitus mieheni kanssa osallistua perhevalmennukseen, mutta olen tullut sen suhteen eri aatoksiin. Itse tiedän synnytyksen normaalin etenemisen vaihe vaiheelta, tiedän kaikki kivunlievityskonstit ja tiedän senkin miten moni asia voi mennä pieleen ja mitä sitten tapahtuu, mutta mieheni ei tiedä näitä. Ja jotta hän on vahva silloin kun tarvitsee, hän tarvitsee sitä tietoa. Toivottavasti en ole liian myöhässä tuon suhteen.

Rusinan liikkeet ovat voimistuneet huomattavasti viime viikkoina, yhtenä iltana ihan vatsan päältä onnistuin tuntemaan muljuamisen. Muksulla on kokoa ruhtinaalliset +20 cm ja painoa +250g. Kohtu on jo kasvanu niin, että pohjan tuntee navan kohdalla. Ei mikään ihme että alkaa iltaisin toisinaan ahdistamaan tämä "täysi olo".

18+0; Loma!

Mun pieni mutta erittäin tarpeellinen kesälomani alkoi ihanassa auringonpaisteessa tänään! Yhdeksän lomapäivää, puolitoista viikkoa siis. Suunnitelmissa on tehdä ei mitään, korkeintaan vaan rästissä olevia kotitöitä, pyykin selvimistä ja sen sellaista. Ottaa ihan vaan rauhallisesti. Tosin tuo vauvan huone pitäisi maalata, mutta eipä niitä maalejakaan ole ostettu vielä, joten saa nähdä missä kohtaa kesää/syksyä sitä sitten aletaan tekemään.

Eilisen illan jälkeen levolle tuntuu olevan tarvettakin, sillä yötä myöten supisteli aika paljon. Alavatsalla tuntui lyhytkestoista terävää vihlontaa ja kädellä pystyi tuntemaan kohdun vetävän aivan kovaksi. Niitä tuli monta, ja mikä erikoisinta, ne tulivat mun ollessa täydellisessä levossa. Sama jatkui nyt sitten vielä tänä aamuna ja tässä parasta aikaa. Vähän jännittävää, hitusen ehkä pelottavaakin. Kovasti pohdin että pitäisiköhän soitella neuvolaan, mutta en ehkä kuitenkaan tee sitä, yritän nyt vaan levätä ja rentoutua. Kai tälläiset "harjoitussupistukset" kuuluvat asiaankin. Sitä nyt vielä sitten jännitän että mitenkäs loman jälkeen töissä. Mun melkein pitäis kyetä tekemään töitä melkein normaalisti ainakin elokuun loppuun asti, jotta voin saada työsopimuksen vielä syys-lokakuullekin. Äitiysloman aloitan lokakuun viimeisellä viikolla. Tuskin mua kukaan tahtoo töihin jos olen jo edellisen määräyskirjan lopun ajan sairaslomalla!

No, omaa oloaan kuunnellenhan tässä pitää edetä, ja jos kunto ei kestä niin ei auta itku markkinoilla. Harmi vaan ettei ole vakituisessa työsuhteessa! On niin turvaton olo jos joutuu sekä työttämäksi että sairaslomalle yhtäaikaa. En ole ollut valmistumiseni jälkeen kuin yhden päivän työttömänä ja senkin työvoimapoliittisista syistä; Vuorotteluvapaan sijaiseksi kuuluu palkata työtön työnhakija joten yhteisestä sopimuksesta mun työsopimus katkaistiin päiväksi. Tilastot saatiin jälleen pykälän verran kauniimmaksi, kun mun paikkakunnalta oli saatu yksi työtön palkattua, BlaaH! Se oli hemmetin epäreilun tuntuista, siinähän paloi sitten lomat ja kaikki, mutta tulihan siihen suostuttua kun luvattiin jälleen vuodeksi eteenpäin töitä.
Herkkua tää pätkätyöläisen elämä.

Maha on kasvanut melkoisella spurtilla ihan parin viime viikon aikana. Joku näistä odottajan oppaista kertoikin näillä viikoilla olevan meneillään "massan keruu viikot", muutamassa viikossa vauva tuplaa kokonsa. Nyt sillä pitäisi olla mittaa noin 20cm ja painoa huikeat 200g. Kohdun pohja tuntuu tuossa hieman navan alapuolella ihan selvästi. Liikkeitä ei tunnu enää niin usein, oikeastaan vaan jos istun polviini nojaten. Se käy sinänsä järkeen, vauvalla on niin paljon tilaa ettei tule törmäilleeksi seiniin kovin paljon :D. Pahin vaivani tällä hetkellä taitaa olla ummetus, johon en tiedä mitä ottaisin, kun luumut tai laksatiivit eivät tunnu auttavan. Vinkkejä otetaan vastaan.

17+2; Neuvolakuulumisia

Lyhykäinen päivitys luvassa. Sitä jaksellaan niin hyvin, ja ajatuksetkin olevinaan jollain tapaa koossa, ettei suurta tarvetta avautumiselle tunnu olevan. No, ehkä sitä tarvetta vielä tulevan viiden kuukauden aikana ilmenee. Nyt vaan vallitsee sellainen hyvä olo.

Neuvolassa pyörähdettiin tänään, otin miehenkin mukaan kun oli hyvä sauma hänen lähteä, kesälomalaisen. Sydänäänethän ne meitä eniten kiinnosti, niitä tuskin koskaan kyllästyy kuulemaan! Mukavaa tasaista jumputusta sykkeellä 158 Rusi piti, joten oletan että hänelläkin kaikki hyvin. Liikkeistä ei laitettu vielä mainintaa korttiin, sillä ilmeisesti kohdun kasvuspurtin myötä Rusilla on enemmän tilaa ja liikkeet ovat siis tuntuneet harvemmin viime päivinä.
Mun mitattavissa olevista arvoista voisi mainita seuraavaa;
paino: 83,3 (muutosta edelliseen +309g/vko)
verenpaine: 119/74 (entisellään juhannuksena ahmitusta lakumäärästä - 1,5kg! - huolimatta)
Hb: 127 (noussut pikkuisen ilman lisärautaa)
Kohdunpohjan korkeus: 14cm (ensimmäinen mittaus, ja kivasti asettui viitearvojen yläreunalle).
Pissassa ei ollut proteiineja eikä sokeria, ja aikaisemmin tällä viikolla viemäni PLV:kin oli puhdas, vaikka sekavuudesta ja alaselkäkivusta olisi voinut veikata tulehdusta. Mulle tulee mummojen oireita niissä...

Hirmu lyhkäsiä noi neuvolakäynnit mulla tuppaa olemaan, kun ei mulla ole oikein mitään kysyttävää normaalisti. Ei sillä että mä näistä asioista tietäisin juuri mitään, mutta en kai sitten vaan osaa kysyä vaikka jokin mieltä askarruttaisikin. Internetin ihmeellisestä maailmastahan sitä tietoa löytää äkisti jos tarvii. Miehen kanssa juteltiin, että hänen ei kyllä tarvitse ihan heti uudestaan lähteä mukaan, se ei ole mulle mitenkään välttämätöntä. Mä tiedän että mies on ihan yhtä täysillä tässä odotuksessa mukana vaikkei neuvolakäynteihin osallistuisikaan. Ja kun ne ovat tosiaan vähän tuommoisia mittauksiin keskittyviä käyntejä. Seuraavan kerran mies lähtee rakenneultraan mun kanssa joka on kolmen viikon kuluttua.

Nyt vaan odottelen palkkapäivää kuin kuuta nousevaa että pääsisi ostamaan edes yhdet sopivat housut. Siis pitkäpunttiset. Alkaa korpeamaan noiden masutuubien kanssa pelaaminen jo pikkuhiljaa.

Ja delfiinit oli ihania. Multa pääsi itku kun ne tuli siihen esiintymisaltaaseen. Hemmetin hormoonit! :D

16+1; kuvapäivitys

Mä olen vähän etupainoinen. Mä taidan olla sitä normaalistikin mutta nyt varsinkin. Tässä siis viimeisin masukuva, seuraavaa lupailen siinä puolenvälin tienoilla JONNE EI MUUTEN OLE ENÄÄ MONTAA VIIKKOA!!! Hui miten aika nyt onkin lähtenyt ykskaks rientämään! Ihanaa kylläkin, tätähän mä olen odottanut.

Mitähän muuta tähän oloon nyt kuuluisi josta voisi raportoida... No, jotain ihmeellistä flunssaa on edelleen, kestänyt nyt jo vissiin neljä viikkoa! Mä vähän tulkitsen tätä vointiani niin että liekö jotain allergiaperäistä. Iltaa kohden ääni menee ja kuivaa kutittavaa yskää on kaiken aikaa. Sekös pännii! Vatsassa on myös (kirjallisuuden mukaan) meneillään melkoinen kasvuspurtti, minkä huomaa lähinnä jatkuvina vihlaisuina ja kipuiluna, iltaa kohden yltyvää tämäkin. Mä olen iltaisin ihana kuin mikä.

Seuraava neuvolavisiitti onkin viikon päästä. Viikon päästä mennään myös kummipojan kanssa Särkänniemeen katsomaan "telffiiviinejä", koko kevään odotettu reissu vihdoin toteutuu. Toivottavasti sää suosii.
Kuun vaihteessa tällä alkais loma. Ei kovin pitkä, vaan pari viikkoinen, mutta ei se haittaa kun tietää että syksyllä se tauko töihin tulee väistämättä. Kovasti odotan sitä!

14+2; Ja tähän jotain vetävää...

Ei meinaa keksiä svengaavaa otsikkoa. Tänään ei runosuoni kuki.

Tiedättekö mitä mä olen huomannut inhoavani? Niputtamista. Yleistämistä.
Sitä, että ajatellaan että jos joku juttu meni tutuntutuntutulla tämän odotuksessaan tavalla A, niin niinhän sen täytyy mennä kaikilla! Vaihtoehdot B ja C ovat ihan ehdottomasti mahdottomia, ja minä hölmö ja mistään mitään tietämätön kun edes kuvittelen tietäväni mitä vatsassani milloinkin on osapuilleen tapahtumassa.

Meikä on kai vähän herkkis mutta syytetään niitä hormooneja.
Mutta siis tää kaikki lähti siitä, että mä olen jo reilun viikon ajan tuntenut LIIKKEITÄ. Päivittäin, pieniä muksahduksia. Kun kurkkaatte tuota otsaketta ja rekisteröitte että mulla on viikkoja vasta tämän verran koossa, alatte varmaan itsekin kelaamaan että onkohan toi ihan tosissaan, voikohan toi olla muka mahdollista. No, voinpa kertoa, että useimpien vauvapalstoilla hengailevien, suunnilleen samoihin aikoihin lastaan syntyväksi odottavan mukaan ei voi olla mahdollista. Minä (joka poden mm. laktoosi-intoleranssia ja siitä hyvästä olen usein kuin kaasupallo) en siis voi erottaa vauvan liikkeitä suolistossa kiertävästä ilmasta.

Juttu nyt kuitenkin on vaan silleen, että mulla on ilmeisesti hyvinkin etukenossa tämä kohtu, johan sen voi päätellä siitäkin miten tämä on kasvanut melkoisen makeisiin mittoihin varsin aikaisessa vaiheessa. Vaikka rasvakerrosta onkin alavatsalla muutaman sentin verran, näistä liikkeistä mä en ole yhtään enää epävarma. Mun pienoinen muksii. Hentoisesti vielä tosin, mutta kuitenkin.