Mun pieni mutta erittäin tarpeellinen kesälomani alkoi ihanassa auringonpaisteessa tänään! Yhdeksän lomapäivää, puolitoista viikkoa siis. Suunnitelmissa on tehdä ei mitään, korkeintaan vaan rästissä olevia kotitöitä, pyykin selvimistä ja sen sellaista. Ottaa ihan vaan rauhallisesti. Tosin tuo vauvan huone pitäisi maalata, mutta eipä niitä maalejakaan ole ostettu vielä, joten saa nähdä missä kohtaa kesää/syksyä sitä sitten aletaan tekemään.
Eilisen illan jälkeen levolle tuntuu olevan tarvettakin, sillä yötä myöten supisteli aika paljon. Alavatsalla tuntui lyhytkestoista terävää vihlontaa ja kädellä pystyi tuntemaan kohdun vetävän aivan kovaksi. Niitä tuli monta, ja mikä erikoisinta, ne tulivat mun ollessa täydellisessä levossa. Sama jatkui nyt sitten vielä tänä aamuna ja tässä parasta aikaa. Vähän jännittävää, hitusen ehkä pelottavaakin. Kovasti pohdin että pitäisiköhän soitella neuvolaan, mutta en ehkä kuitenkaan tee sitä, yritän nyt vaan levätä ja rentoutua. Kai tälläiset "harjoitussupistukset" kuuluvat asiaankin. Sitä nyt vielä sitten jännitän että mitenkäs loman jälkeen töissä. Mun melkein pitäis kyetä tekemään töitä melkein normaalisti ainakin elokuun loppuun asti, jotta voin saada työsopimuksen vielä syys-lokakuullekin. Äitiysloman aloitan lokakuun viimeisellä viikolla. Tuskin mua kukaan tahtoo töihin jos olen jo edellisen määräyskirjan lopun ajan sairaslomalla!
No, omaa oloaan kuunnellenhan tässä pitää edetä, ja jos kunto ei kestä niin ei auta itku markkinoilla. Harmi vaan ettei ole vakituisessa työsuhteessa! On niin turvaton olo jos joutuu sekä työttämäksi että sairaslomalle yhtäaikaa. En ole ollut valmistumiseni jälkeen kuin yhden päivän työttömänä ja senkin työvoimapoliittisista syistä; Vuorotteluvapaan sijaiseksi kuuluu palkata työtön työnhakija joten yhteisestä sopimuksesta mun työsopimus katkaistiin päiväksi. Tilastot saatiin jälleen pykälän verran kauniimmaksi, kun mun paikkakunnalta oli saatu yksi työtön palkattua, BlaaH! Se oli hemmetin epäreilun tuntuista, siinähän paloi sitten lomat ja kaikki, mutta tulihan siihen suostuttua kun luvattiin jälleen vuodeksi eteenpäin töitä.
Herkkua tää pätkätyöläisen elämä.
Maha on kasvanut melkoisella spurtilla ihan parin viime viikon aikana. Joku näistä odottajan oppaista kertoikin näillä viikoilla olevan meneillään "massan keruu viikot", muutamassa viikossa vauva tuplaa kokonsa. Nyt sillä pitäisi olla mittaa noin 20cm ja painoa huikeat 200g. Kohdun pohja tuntuu tuossa hieman navan alapuolella ihan selvästi. Liikkeitä ei tunnu enää niin usein, oikeastaan vaan jos istun polviini nojaten. Se käy sinänsä järkeen, vauvalla on niin paljon tilaa ettei tule törmäilleeksi seiniin kovin paljon :D. Pahin vaivani tällä hetkellä taitaa olla ummetus, johon en tiedä mitä ottaisin, kun luumut tai laksatiivit eivät tunnu auttavan. Vinkkejä otetaan vastaan.
maanantai 30. kesäkuuta 2008
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
17+2; Neuvolakuulumisia
Lyhykäinen päivitys luvassa. Sitä jaksellaan niin hyvin, ja ajatuksetkin olevinaan jollain tapaa koossa, ettei suurta tarvetta avautumiselle tunnu olevan. No, ehkä sitä tarvetta vielä tulevan viiden kuukauden aikana ilmenee. Nyt vaan vallitsee sellainen hyvä olo.
Neuvolassa pyörähdettiin tänään, otin miehenkin mukaan kun oli hyvä sauma hänen lähteä, kesälomalaisen. Sydänäänethän ne meitä eniten kiinnosti, niitä tuskin koskaan kyllästyy kuulemaan! Mukavaa tasaista jumputusta sykkeellä 158 Rusi piti, joten oletan että hänelläkin kaikki hyvin. Liikkeistä ei laitettu vielä mainintaa korttiin, sillä ilmeisesti kohdun kasvuspurtin myötä Rusilla on enemmän tilaa ja liikkeet ovat siis tuntuneet harvemmin viime päivinä.
Mun mitattavissa olevista arvoista voisi mainita seuraavaa;
paino: 83,3 (muutosta edelliseen +309g/vko)
verenpaine: 119/74 (entisellään juhannuksena ahmitusta lakumäärästä - 1,5kg! - huolimatta)
Hb: 127 (noussut pikkuisen ilman lisärautaa)
Kohdunpohjan korkeus: 14cm (ensimmäinen mittaus, ja kivasti asettui viitearvojen yläreunalle).
Pissassa ei ollut proteiineja eikä sokeria, ja aikaisemmin tällä viikolla viemäni PLV:kin oli puhdas, vaikka sekavuudesta ja alaselkäkivusta olisi voinut veikata tulehdusta. Mulle tulee mummojen oireita niissä...
Hirmu lyhkäsiä noi neuvolakäynnit mulla tuppaa olemaan, kun ei mulla ole oikein mitään kysyttävää normaalisti. Ei sillä että mä näistä asioista tietäisin juuri mitään, mutta en kai sitten vaan osaa kysyä vaikka jokin mieltä askarruttaisikin. Internetin ihmeellisestä maailmastahan sitä tietoa löytää äkisti jos tarvii. Miehen kanssa juteltiin, että hänen ei kyllä tarvitse ihan heti uudestaan lähteä mukaan, se ei ole mulle mitenkään välttämätöntä. Mä tiedän että mies on ihan yhtä täysillä tässä odotuksessa mukana vaikkei neuvolakäynteihin osallistuisikaan. Ja kun ne ovat tosiaan vähän tuommoisia mittauksiin keskittyviä käyntejä. Seuraavan kerran mies lähtee rakenneultraan mun kanssa joka on kolmen viikon kuluttua.
Nyt vaan odottelen palkkapäivää kuin kuuta nousevaa että pääsisi ostamaan edes yhdet sopivat housut. Siis pitkäpunttiset. Alkaa korpeamaan noiden masutuubien kanssa pelaaminen jo pikkuhiljaa.
Ja delfiinit oli ihania. Multa pääsi itku kun ne tuli siihen esiintymisaltaaseen. Hemmetin hormoonit! :D
Neuvolassa pyörähdettiin tänään, otin miehenkin mukaan kun oli hyvä sauma hänen lähteä, kesälomalaisen. Sydänäänethän ne meitä eniten kiinnosti, niitä tuskin koskaan kyllästyy kuulemaan! Mukavaa tasaista jumputusta sykkeellä 158 Rusi piti, joten oletan että hänelläkin kaikki hyvin. Liikkeistä ei laitettu vielä mainintaa korttiin, sillä ilmeisesti kohdun kasvuspurtin myötä Rusilla on enemmän tilaa ja liikkeet ovat siis tuntuneet harvemmin viime päivinä.
Mun mitattavissa olevista arvoista voisi mainita seuraavaa;
paino: 83,3 (muutosta edelliseen +309g/vko)
verenpaine: 119/74 (entisellään juhannuksena ahmitusta lakumäärästä - 1,5kg! - huolimatta)
Hb: 127 (noussut pikkuisen ilman lisärautaa)
Kohdunpohjan korkeus: 14cm (ensimmäinen mittaus, ja kivasti asettui viitearvojen yläreunalle).
Pissassa ei ollut proteiineja eikä sokeria, ja aikaisemmin tällä viikolla viemäni PLV:kin oli puhdas, vaikka sekavuudesta ja alaselkäkivusta olisi voinut veikata tulehdusta. Mulle tulee mummojen oireita niissä...
Hirmu lyhkäsiä noi neuvolakäynnit mulla tuppaa olemaan, kun ei mulla ole oikein mitään kysyttävää normaalisti. Ei sillä että mä näistä asioista tietäisin juuri mitään, mutta en kai sitten vaan osaa kysyä vaikka jokin mieltä askarruttaisikin. Internetin ihmeellisestä maailmastahan sitä tietoa löytää äkisti jos tarvii. Miehen kanssa juteltiin, että hänen ei kyllä tarvitse ihan heti uudestaan lähteä mukaan, se ei ole mulle mitenkään välttämätöntä. Mä tiedän että mies on ihan yhtä täysillä tässä odotuksessa mukana vaikkei neuvolakäynteihin osallistuisikaan. Ja kun ne ovat tosiaan vähän tuommoisia mittauksiin keskittyviä käyntejä. Seuraavan kerran mies lähtee rakenneultraan mun kanssa joka on kolmen viikon kuluttua.
Nyt vaan odottelen palkkapäivää kuin kuuta nousevaa että pääsisi ostamaan edes yhdet sopivat housut. Siis pitkäpunttiset. Alkaa korpeamaan noiden masutuubien kanssa pelaaminen jo pikkuhiljaa.
Ja delfiinit oli ihania. Multa pääsi itku kun ne tuli siihen esiintymisaltaaseen. Hemmetin hormoonit! :D
tiistai 17. kesäkuuta 2008
16+1; kuvapäivitys
Mä olen vähän etupainoinen. Mä taidan olla sitä normaalistikin mutta nyt varsinkin. Tässä siis viimeisin masukuva, seuraavaa lupailen siinä puolenvälin tienoilla JONNE EI MUUTEN OLE ENÄÄ MONTAA VIIKKOA!!! Hui miten aika nyt onkin lähtenyt ykskaks rientämään! Ihanaa kylläkin, tätähän mä olen odottanut.
Mitähän muuta tähän oloon nyt kuuluisi josta voisi raportoida... No, jotain ihmeellistä flunssaa on edelleen, kestänyt nyt jo vissiin neljä viikkoa! Mä vähän tulkitsen tätä vointiani niin että liekö jotain allergiaperäistä. Iltaa kohden ääni menee ja kuivaa kutittavaa yskää on kaiken aikaa. Sekös pännii! Vatsassa on myös (kirjallisuuden mukaan) meneillään melkoinen kasvuspurtti, minkä huomaa lähinnä jatkuvina vihlaisuina ja kipuiluna, iltaa kohden yltyvää tämäkin. Mä olen iltaisin ihana kuin mikä.Seuraava neuvolavisiitti onkin viikon päästä. Viikon päästä mennään myös kummipojan kanssa Särkänniemeen katsomaan "telffiiviinejä", koko kevään odotettu reissu vihdoin toteutuu. Toivottavasti sää suosii.
Kuun vaihteessa tällä alkais loma. Ei kovin pitkä, vaan pari viikkoinen, mutta ei se haittaa kun tietää että syksyllä se tauko töihin tulee väistämättä. Kovasti odotan sitä!
keskiviikko 4. kesäkuuta 2008
14+2; Ja tähän jotain vetävää...
Ei meinaa keksiä svengaavaa otsikkoa. Tänään ei runosuoni kuki.
Tiedättekö mitä mä olen huomannut inhoavani? Niputtamista. Yleistämistä.
Sitä, että ajatellaan että jos joku juttu meni tutuntutuntutulla tämän odotuksessaan tavalla A, niin niinhän sen täytyy mennä kaikilla! Vaihtoehdot B ja C ovat ihan ehdottomasti mahdottomia, ja minä hölmö ja mistään mitään tietämätön kun edes kuvittelen tietäväni mitä vatsassani milloinkin on osapuilleen tapahtumassa.
Meikä on kai vähän herkkis mutta syytetään niitä hormooneja.
Mutta siis tää kaikki lähti siitä, että mä olen jo reilun viikon ajan tuntenut LIIKKEITÄ. Päivittäin, pieniä muksahduksia. Kun kurkkaatte tuota otsaketta ja rekisteröitte että mulla on viikkoja vasta tämän verran koossa, alatte varmaan itsekin kelaamaan että onkohan toi ihan tosissaan, voikohan toi olla muka mahdollista. No, voinpa kertoa, että useimpien vauvapalstoilla hengailevien, suunnilleen samoihin aikoihin lastaan syntyväksi odottavan mukaan ei voi olla mahdollista. Minä (joka poden mm. laktoosi-intoleranssia ja siitä hyvästä olen usein kuin kaasupallo) en siis voi erottaa vauvan liikkeitä suolistossa kiertävästä ilmasta.
Juttu nyt kuitenkin on vaan silleen, että mulla on ilmeisesti hyvinkin etukenossa tämä kohtu, johan sen voi päätellä siitäkin miten tämä on kasvanut melkoisen makeisiin mittoihin varsin aikaisessa vaiheessa. Vaikka rasvakerrosta onkin alavatsalla muutaman sentin verran, näistä liikkeistä mä en ole yhtään enää epävarma. Mun pienoinen muksii. Hentoisesti vielä tosin, mutta kuitenkin.
Tiedättekö mitä mä olen huomannut inhoavani? Niputtamista. Yleistämistä.
Sitä, että ajatellaan että jos joku juttu meni tutuntutuntutulla tämän odotuksessaan tavalla A, niin niinhän sen täytyy mennä kaikilla! Vaihtoehdot B ja C ovat ihan ehdottomasti mahdottomia, ja minä hölmö ja mistään mitään tietämätön kun edes kuvittelen tietäväni mitä vatsassani milloinkin on osapuilleen tapahtumassa.
Meikä on kai vähän herkkis mutta syytetään niitä hormooneja.
Mutta siis tää kaikki lähti siitä, että mä olen jo reilun viikon ajan tuntenut LIIKKEITÄ. Päivittäin, pieniä muksahduksia. Kun kurkkaatte tuota otsaketta ja rekisteröitte että mulla on viikkoja vasta tämän verran koossa, alatte varmaan itsekin kelaamaan että onkohan toi ihan tosissaan, voikohan toi olla muka mahdollista. No, voinpa kertoa, että useimpien vauvapalstoilla hengailevien, suunnilleen samoihin aikoihin lastaan syntyväksi odottavan mukaan ei voi olla mahdollista. Minä (joka poden mm. laktoosi-intoleranssia ja siitä hyvästä olen usein kuin kaasupallo) en siis voi erottaa vauvan liikkeitä suolistossa kiertävästä ilmasta.
Juttu nyt kuitenkin on vaan silleen, että mulla on ilmeisesti hyvinkin etukenossa tämä kohtu, johan sen voi päätellä siitäkin miten tämä on kasvanut melkoisen makeisiin mittoihin varsin aikaisessa vaiheessa. Vaikka rasvakerrosta onkin alavatsalla muutaman sentin verran, näistä liikkeistä mä en ole yhtään enää epävarma. Mun pienoinen muksii. Hentoisesti vielä tosin, mutta kuitenkin.
maanantai 26. toukokuuta 2008
13+6; Minun, meidän, teidän vauva
Eilen osallistuttiin kaksiin yo-juhliin ja yksiin insinöörin valmistujaisiin. Nähtiin paljon sukulaisia ja kavereita, mikä oli luonnollisesti ihanaa. Uutiset vauvatulokkaasta olikin suvun kesken kiirineet jo pitkälle, kaveritkin ovat tienneet jo pitkään.
Niinhän se menee. Vaikka vauvan syntyy ensisijaisesti Meidän perheeseen, syntyy hän myös meidän molempien sukuun. Vaikka me olemmekin aivan yltiöhaltioissamme tästä tulokkaasta, samaa tunnetta voivat kokea tulevat isovanhemmat, tädit ja muutkin meille läheiset. Heillä on siihen oikeus!
Toisille tämän odotuksen kommentoiminen, minun voinnin tiedustelu ja ylipäätään kaikenlainen uteliaisuus tulevan suhteen on luontevampaa kuin toisille. Itse muistelen olleeni suhteellisen kiinnostunut sisareni odotuksesta ja muistan kuinka ihmettelin ihan ääneen, miten syntymätöntä lasta, joka ei ole edes oma, voi rakastaa jo valmiiksi niin kamalan paljon. Toisen kummilapseni äidin vointia en ehkä kysellyt niin tiuhaan, olin silloin niin "lapsettomuuden katkeroittama", eli ihan selvällä suomella sanottuna helvetin kateellinen, etten osannut sanoa paljoakaan.
Sain ostaa eilisiä juhlia silmällä pitäen ensimmäisen äitiysvaatteeni, valkoiset caprifarkut. Olivatpa vaan kovin mukavat päällä, vaikka resorivyötärö nouseekin vielä kainaloihin asti mahan ollessa niihin mittoihin kovin pieni. Muutakin vaatetarjontaa katselin, mutta vielä on niin vaikeaa hahmottaa mitä sitä tulee tarvitsemaan. Ja varmaan muutenkin järkevää jättää enimmät vaatehankinnat sinne juhannuksen jälkeisiin alennusmyynteihin.
Mies aloitti tänään kesälomansa ja toivoo varmaan loman aikana saavansa enimmät remontit tehtyä. Tulevaa lastenhuonetta pitäisi alkaa tosissaan tyhjentämään "romuista" ja sehän se onkin vaikeaa kun niille pitäisi keksiä uusi sijoituspaikka! Mutta kaikki järjestyy kyllä, niinhän se aina menee.
Nyt rupean tekemään lähtöä Korkeasaareen!
Niinhän se menee. Vaikka vauvan syntyy ensisijaisesti Meidän perheeseen, syntyy hän myös meidän molempien sukuun. Vaikka me olemmekin aivan yltiöhaltioissamme tästä tulokkaasta, samaa tunnetta voivat kokea tulevat isovanhemmat, tädit ja muutkin meille läheiset. Heillä on siihen oikeus!
Toisille tämän odotuksen kommentoiminen, minun voinnin tiedustelu ja ylipäätään kaikenlainen uteliaisuus tulevan suhteen on luontevampaa kuin toisille. Itse muistelen olleeni suhteellisen kiinnostunut sisareni odotuksesta ja muistan kuinka ihmettelin ihan ääneen, miten syntymätöntä lasta, joka ei ole edes oma, voi rakastaa jo valmiiksi niin kamalan paljon. Toisen kummilapseni äidin vointia en ehkä kysellyt niin tiuhaan, olin silloin niin "lapsettomuuden katkeroittama", eli ihan selvällä suomella sanottuna helvetin kateellinen, etten osannut sanoa paljoakaan.
Sain ostaa eilisiä juhlia silmällä pitäen ensimmäisen äitiysvaatteeni, valkoiset caprifarkut. Olivatpa vaan kovin mukavat päällä, vaikka resorivyötärö nouseekin vielä kainaloihin asti mahan ollessa niihin mittoihin kovin pieni. Muutakin vaatetarjontaa katselin, mutta vielä on niin vaikeaa hahmottaa mitä sitä tulee tarvitsemaan. Ja varmaan muutenkin järkevää jättää enimmät vaatehankinnat sinne juhannuksen jälkeisiin alennusmyynteihin.
Mies aloitti tänään kesälomansa ja toivoo varmaan loman aikana saavansa enimmät remontit tehtyä. Tulevaa lastenhuonetta pitäisi alkaa tosissaan tyhjentämään "romuista" ja sehän se onkin vaikeaa kun niille pitäisi keksiä uusi sijoituspaikka! Mutta kaikki järjestyy kyllä, niinhän se aina menee.
Nyt rupean tekemään lähtöä Korkeasaareen!
tiistai 20. toukokuuta 2008
12+1; Pientä ahdistusta
Ensimmäisenä tasapuolisesti kiitokset kaikille lukijoille mielenkiinnosta ja kiitos että on tullut kommenttejakin! Tutuille haleja! Tässä sitä ollaan, ensimmäinen masukuva otettu! Pahoitteluni tuosta hieman untamo-ilmeestä. Mä olen yleensä se joka kuvaa, en niinkään kuvattavana.
Sitten seuraa pinnallista valitusta. Mie olen ylipäätään aika pinnallinen ihminen...
Mie pelkään tätä mahaa, sitä minkälaisiin mittoihin se kasvaa ja mitä se tekee mun vartalolle kasvaessaan. Mie olen kaukana mallin mitoista, eikä tätä vartaloa ole kehuneet juuri muut kuin aviomieheni, mutta mie tiedän että tämän raskauden myötä vatsanahka tulee repeämään riemunkirjavaksi raskausarpimössöksi. Mie tiedän että mun iho ei tule kestämään siloisena ja siistinä, sillä se repeilee jo muutaman kilon painonnoususta. AIVAN VARMASTI tulen ostamaan varmaan ihan tässä lähiviikkoina jo jotain ihmerasvoja joiden pitäisi auttaa vatsanahkaa kestämään venymistä.
Tuo painonnousu mua myös ahdistaa, pahin pelkoni on mennä synnyttämään yli satakiloisena mammuttina. Mie olen ylipainoinen jo muutenkin. Tänään kyselin tutuilta äideiltä millä viikoilla heillä on painoa ruvennut kertymään ja mihinkä tahtiin. Olisi niin optimaalista jos mun paino ei nousisi tämän odotuksen aikana paljoa päälle 10kg, silloin voisin olla jokseenkin varma että olen nopeasti lähtöpainossa synnytyksen jälkeen. Ensimmäisen kolmanneksen aikana painoni laski kolme kiloa entisestään, mikä tietysti sinänsä on hieno juttu! Kuitenkin syön ihan normaalisti (toisinaan herkuttelenkin), joten vauvan kehityksen ei pitäisi olla mitenkään vaarassa vaikka minulta painoa lähtisikin. Sitä kuitenkin on mistä lähteä. Tämän aamun lukemat olivat alimmat vähään aikaan, 82kg (verraten vaikka joulun lukemiin, 94kg). Viimeksi painoin tämän verran vuonna 2001 päästessäni ylioppilaaksi. Naureskelinkin eilen että pitäisikö kokeilla mahtuuko lakkiaisissa käyttämäni iltapuku vielä päälle!
tiistai 13. toukokuuta 2008
Ultrauutisia
Ihan ensimmäisenä: LA on tällä erää 1.12.
Tuon takia viikkoja tänään on 11+1 ja viikonvaihtopäivä on sunnuntai, kätevää eikö totta!
Tänä aamuna käytiin siis äitiyspoliklinikalla niskaturvotusultrassa! Iso kivi vierähti sydämeltä kun ensimmäistä kertaa näki jotain elonmerkkejä vatsassa kasvavasta ihmisen alusta! Niin kamalia pelkoja ollut viime päivinä mielessä ettei niiltä ole meinannut saada mielenrauhaa. Mutta vatsassa on kaikki ok! Ei huolestuttavaa niskaturvotusta ja rakenteiltaankin vastaa tällä hetkellä sitä mitä pitääkin. Mutta kokonsa puolesta siis vastaa vasta viikkoja 11+1 eikä 11+6 niinkuin kuukautisista laskettiin, ja tämän takia tuota tärkeää päivämäärää siirrettiin. Niin kuulema tehdään jos heittoa on yli neljä päivää.
Onneksi mieheni pääsi tuonne ultraan mukaan! En olisi osannutkaan jälkeenpäin kertoa mitä näin ja koin ja tunsin, ja ylipäätään on mielestäni tärkeää, että tuollaisia tapahtumia todistetaan yhdessä. Kaikki tässä on kuitenkin yhteistä! Meillä on ollut niin aina. Mies odottaa tätä lasta vähintään yhtä kiihkeästi kuin minäkin, hän odottaa sitä uutta elämää joka meille lapsen myötä koittaa. Ihaninta on, että tiedän hänen osallistuvan lapsen hoitoon ja kantavan vastuunsa kuten hänen kuuluukin. Lähipiirissä on ollut esimerkkejä siitä vastakohdastakin ja sitä on sivusta surullisena seurattu. Tietenkin sitä ajattelee, että meillä ei tule tapahtumaan niin, vaikka voiko sitäkään silti vannoa.
Tässä jo ehdin tällä viikolla hihkumaan että sataset paukkuu, kun 200 päivää odotusta jäljellä meni rikki, mutta nythän ne päivät taas vaan lisääntyi. No, jokainen päivä on päivä vähemmän.
Tuon takia viikkoja tänään on 11+1 ja viikonvaihtopäivä on sunnuntai, kätevää eikö totta!
Tänä aamuna käytiin siis äitiyspoliklinikalla niskaturvotusultrassa! Iso kivi vierähti sydämeltä kun ensimmäistä kertaa näki jotain elonmerkkejä vatsassa kasvavasta ihmisen alusta! Niin kamalia pelkoja ollut viime päivinä mielessä ettei niiltä ole meinannut saada mielenrauhaa. Mutta vatsassa on kaikki ok! Ei huolestuttavaa niskaturvotusta ja rakenteiltaankin vastaa tällä hetkellä sitä mitä pitääkin. Mutta kokonsa puolesta siis vastaa vasta viikkoja 11+1 eikä 11+6 niinkuin kuukautisista laskettiin, ja tämän takia tuota tärkeää päivämäärää siirrettiin. Niin kuulema tehdään jos heittoa on yli neljä päivää.
Onneksi mieheni pääsi tuonne ultraan mukaan! En olisi osannutkaan jälkeenpäin kertoa mitä näin ja koin ja tunsin, ja ylipäätään on mielestäni tärkeää, että tuollaisia tapahtumia todistetaan yhdessä. Kaikki tässä on kuitenkin yhteistä! Meillä on ollut niin aina. Mies odottaa tätä lasta vähintään yhtä kiihkeästi kuin minäkin, hän odottaa sitä uutta elämää joka meille lapsen myötä koittaa. Ihaninta on, että tiedän hänen osallistuvan lapsen hoitoon ja kantavan vastuunsa kuten hänen kuuluukin. Lähipiirissä on ollut esimerkkejä siitä vastakohdastakin ja sitä on sivusta surullisena seurattu. Tietenkin sitä ajattelee, että meillä ei tule tapahtumaan niin, vaikka voiko sitäkään silti vannoa.
Tässä jo ehdin tällä viikolla hihkumaan että sataset paukkuu, kun 200 päivää odotusta jäljellä meni rikki, mutta nythän ne päivät taas vaan lisääntyi. No, jokainen päivä on päivä vähemmän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)