16+1; kuvapäivitys

Mä olen vähän etupainoinen. Mä taidan olla sitä normaalistikin mutta nyt varsinkin. Tässä siis viimeisin masukuva, seuraavaa lupailen siinä puolenvälin tienoilla JONNE EI MUUTEN OLE ENÄÄ MONTAA VIIKKOA!!! Hui miten aika nyt onkin lähtenyt ykskaks rientämään! Ihanaa kylläkin, tätähän mä olen odottanut.

Mitähän muuta tähän oloon nyt kuuluisi josta voisi raportoida... No, jotain ihmeellistä flunssaa on edelleen, kestänyt nyt jo vissiin neljä viikkoa! Mä vähän tulkitsen tätä vointiani niin että liekö jotain allergiaperäistä. Iltaa kohden ääni menee ja kuivaa kutittavaa yskää on kaiken aikaa. Sekös pännii! Vatsassa on myös (kirjallisuuden mukaan) meneillään melkoinen kasvuspurtti, minkä huomaa lähinnä jatkuvina vihlaisuina ja kipuiluna, iltaa kohden yltyvää tämäkin. Mä olen iltaisin ihana kuin mikä.

Seuraava neuvolavisiitti onkin viikon päästä. Viikon päästä mennään myös kummipojan kanssa Särkänniemeen katsomaan "telffiiviinejä", koko kevään odotettu reissu vihdoin toteutuu. Toivottavasti sää suosii.
Kuun vaihteessa tällä alkais loma. Ei kovin pitkä, vaan pari viikkoinen, mutta ei se haittaa kun tietää että syksyllä se tauko töihin tulee väistämättä. Kovasti odotan sitä!

14+2; Ja tähän jotain vetävää...

Ei meinaa keksiä svengaavaa otsikkoa. Tänään ei runosuoni kuki.

Tiedättekö mitä mä olen huomannut inhoavani? Niputtamista. Yleistämistä.
Sitä, että ajatellaan että jos joku juttu meni tutuntutuntutulla tämän odotuksessaan tavalla A, niin niinhän sen täytyy mennä kaikilla! Vaihtoehdot B ja C ovat ihan ehdottomasti mahdottomia, ja minä hölmö ja mistään mitään tietämätön kun edes kuvittelen tietäväni mitä vatsassani milloinkin on osapuilleen tapahtumassa.

Meikä on kai vähän herkkis mutta syytetään niitä hormooneja.
Mutta siis tää kaikki lähti siitä, että mä olen jo reilun viikon ajan tuntenut LIIKKEITÄ. Päivittäin, pieniä muksahduksia. Kun kurkkaatte tuota otsaketta ja rekisteröitte että mulla on viikkoja vasta tämän verran koossa, alatte varmaan itsekin kelaamaan että onkohan toi ihan tosissaan, voikohan toi olla muka mahdollista. No, voinpa kertoa, että useimpien vauvapalstoilla hengailevien, suunnilleen samoihin aikoihin lastaan syntyväksi odottavan mukaan ei voi olla mahdollista. Minä (joka poden mm. laktoosi-intoleranssia ja siitä hyvästä olen usein kuin kaasupallo) en siis voi erottaa vauvan liikkeitä suolistossa kiertävästä ilmasta.

Juttu nyt kuitenkin on vaan silleen, että mulla on ilmeisesti hyvinkin etukenossa tämä kohtu, johan sen voi päätellä siitäkin miten tämä on kasvanut melkoisen makeisiin mittoihin varsin aikaisessa vaiheessa. Vaikka rasvakerrosta onkin alavatsalla muutaman sentin verran, näistä liikkeistä mä en ole yhtään enää epävarma. Mun pienoinen muksii. Hentoisesti vielä tosin, mutta kuitenkin.

13+6; Minun, meidän, teidän vauva

Eilen osallistuttiin kaksiin yo-juhliin ja yksiin insinöörin valmistujaisiin. Nähtiin paljon sukulaisia ja kavereita, mikä oli luonnollisesti ihanaa. Uutiset vauvatulokkaasta olikin suvun kesken kiirineet jo pitkälle, kaveritkin ovat tienneet jo pitkään.

Niinhän se menee. Vaikka vauvan syntyy ensisijaisesti Meidän perheeseen, syntyy hän myös meidän molempien sukuun. Vaikka me olemmekin aivan yltiöhaltioissamme tästä tulokkaasta, samaa tunnetta voivat kokea tulevat isovanhemmat, tädit ja muutkin meille läheiset. Heillä on siihen oikeus!

Toisille tämän odotuksen kommentoiminen, minun voinnin tiedustelu ja ylipäätään kaikenlainen uteliaisuus tulevan suhteen on luontevampaa kuin toisille. Itse muistelen olleeni suhteellisen kiinnostunut sisareni odotuksesta ja muistan kuinka ihmettelin ihan ääneen, miten syntymätöntä lasta, joka ei ole edes oma, voi rakastaa jo valmiiksi niin kamalan paljon. Toisen kummilapseni äidin vointia en ehkä kysellyt niin tiuhaan, olin silloin niin "lapsettomuuden katkeroittama", eli ihan selvällä suomella sanottuna helvetin kateellinen, etten osannut sanoa paljoakaan.

Sain ostaa eilisiä juhlia silmällä pitäen ensimmäisen äitiysvaatteeni, valkoiset caprifarkut. Olivatpa vaan kovin mukavat päällä, vaikka resorivyötärö nouseekin vielä kainaloihin asti mahan ollessa niihin mittoihin kovin pieni. Muutakin vaatetarjontaa katselin, mutta vielä on niin vaikeaa hahmottaa mitä sitä tulee tarvitsemaan. Ja varmaan muutenkin järkevää jättää enimmät vaatehankinnat sinne juhannuksen jälkeisiin alennusmyynteihin.

Mies aloitti tänään kesälomansa ja toivoo varmaan loman aikana saavansa enimmät remontit tehtyä. Tulevaa lastenhuonetta pitäisi alkaa tosissaan tyhjentämään "romuista" ja sehän se onkin vaikeaa kun niille pitäisi keksiä uusi sijoituspaikka! Mutta kaikki järjestyy kyllä, niinhän se aina menee.
Nyt rupean tekemään lähtöä Korkeasaareen!

12+1; Pientä ahdistusta

Ensimmäisenä tasapuolisesti kiitokset kaikille lukijoille mielenkiinnosta ja kiitos että on tullut kommenttejakin! Tutuille haleja! Tässä sitä ollaan, ensimmäinen masukuva otettu! Pahoitteluni tuosta hieman untamo-ilmeestä. Mä olen yleensä se joka kuvaa, en niinkään kuvattavana.

Sitten seuraa pinnallista valitusta. Mie olen ylipäätään aika pinnallinen ihminen...

Mie pelkään tätä mahaa, sitä minkälaisiin mittoihin se kasvaa ja mitä se tekee mun vartalolle kasvaessaan. Mie olen kaukana mallin mitoista, eikä tätä vartaloa ole kehuneet juuri muut kuin aviomieheni, mutta mie tiedän että tämän raskauden myötä vatsanahka tulee repeämään riemunkirjavaksi raskausarpimössöksi. Mie tiedän että mun iho ei tule kestämään siloisena ja siistinä, sillä se repeilee jo muutaman kilon painonnoususta. AIVAN VARMASTI tulen ostamaan varmaan ihan tässä lähiviikkoina jo jotain ihmerasvoja joiden pitäisi auttaa vatsanahkaa kestämään venymistä.

Tuo painonnousu mua myös ahdistaa, pahin pelkoni on mennä synnyttämään yli satakiloisena mammuttina. Mie olen ylipainoinen jo muutenkin. Tänään kyselin tutuilta äideiltä millä viikoilla heillä on painoa ruvennut kertymään ja mihinkä tahtiin. Olisi niin optimaalista jos mun paino ei nousisi tämän odotuksen aikana paljoa päälle 10kg, silloin voisin olla jokseenkin varma että olen nopeasti lähtöpainossa synnytyksen jälkeen. Ensimmäisen kolmanneksen aikana painoni laski kolme kiloa entisestään, mikä tietysti sinänsä on hieno juttu! Kuitenkin syön ihan normaalisti (toisinaan herkuttelenkin), joten vauvan kehityksen ei pitäisi olla mitenkään vaarassa vaikka minulta painoa lähtisikin. Sitä kuitenkin on mistä lähteä. Tämän aamun lukemat olivat alimmat vähään aikaan, 82kg (verraten vaikka joulun lukemiin, 94kg). Viimeksi painoin tämän verran vuonna 2001 päästessäni ylioppilaaksi. Naureskelinkin eilen että pitäisikö kokeilla mahtuuko lakkiaisissa käyttämäni iltapuku vielä päälle!

Ultrauutisia

Ihan ensimmäisenä: LA on tällä erää 1.12.
Tuon takia viikkoja tänään on 11+1 ja viikonvaihtopäivä on sunnuntai, kätevää eikö totta!

Tänä aamuna käytiin siis äitiyspoliklinikalla niskaturvotusultrassa! Iso kivi vierähti sydämeltä kun ensimmäistä kertaa näki jotain elonmerkkejä vatsassa kasvavasta ihmisen alusta! Niin kamalia pelkoja ollut viime päivinä mielessä ettei niiltä ole meinannut saada mielenrauhaa. Mutta vatsassa on kaikki ok! Ei huolestuttavaa niskaturvotusta ja rakenteiltaankin vastaa tällä hetkellä sitä mitä pitääkin. Mutta kokonsa puolesta siis vastaa vasta viikkoja 11+1 eikä 11+6 niinkuin kuukautisista laskettiin, ja tämän takia tuota tärkeää päivämäärää siirrettiin. Niin kuulema tehdään jos heittoa on yli neljä päivää.

Onneksi mieheni pääsi tuonne ultraan mukaan! En olisi osannutkaan jälkeenpäin kertoa mitä näin ja koin ja tunsin, ja ylipäätään on mielestäni tärkeää, että tuollaisia tapahtumia todistetaan yhdessä. Kaikki tässä on kuitenkin yhteistä! Meillä on ollut niin aina. Mies odottaa tätä lasta vähintään yhtä kiihkeästi kuin minäkin, hän odottaa sitä uutta elämää joka meille lapsen myötä koittaa. Ihaninta on, että tiedän hänen osallistuvan lapsen hoitoon ja kantavan vastuunsa kuten hänen kuuluukin. Lähipiirissä on ollut esimerkkejä siitä vastakohdastakin ja sitä on sivusta surullisena seurattu. Tietenkin sitä ajattelee, että meillä ei tule tapahtumaan niin, vaikka voiko sitäkään silti vannoa.

Tässä jo ehdin tällä viikolla hihkumaan että sataset paukkuu, kun 200 päivää odotusta jäljellä meni rikki, mutta nythän ne päivät taas vaan lisääntyi. No, jokainen päivä on päivä vähemmän.

Vaunut!!

Ai niin ja nämä!
Kuvattuna vähän huonohkossa valossa, meidän ullakolla...

10+6; Hiljaiseloa

Blogilistalla on puhaltanut muutosten tuulet, eikä mikään muutos alkuunsa tunnu hyvältä - vertaa nyt vaikka Sampopankin sotkuihin. Tämän blogin tilaajista oli kadonnut viisi. No tietenkin syytän tästä sitä uudistusta, enkä missään nimessä itseäni, vaikka myöntää pitää että tämän blogin aihepiiri on jokseenkin suppea, eikä päivitystahtikaan ole päätä huimannut.

Päätä on kyllä huimannut muuten. Hemoglobiini on varmaankin laskenut siitä ylimaallisen hyvästä mitä se oli ensimmäisellä neuvolakäynnillä - 145, ja olen ihan varma että tuolloin päällä ollut pahoinvointi oli elimistöä kuivattanut! -mikä sinänsä olisi aivan odotettavissa. Tai sitten ne on ne verenpaineet mitkä on laskeneet. No, oli mitä oli, niin huimaa, silmissä sumenee, pyörryttää. Ei onneksi jatkuvasti mutta silleen ikävästi aika-ajoin. Töissä on myös huomannut että kumartelua ja kyykistelyä pitäisi kyllä nyt alkaa jo välttämään, vatsan seutu vihoittelee päivän päätteeksi. Vaikea sanoa varmasti onko nämä jo jotain supistuksia vai onko tämä vain jotain kasvukipuja tms.

Jännä juttu muuten, kun olen ammatiltani sairaanhoitaja, jotkut olettavat minun tietävän tarkalleen mitä kehossani milloinkin tapahtuu. Olen huomannut lievää oudoksuntaa, jos olen tuonut julki hämmästystäni, pelkojani tai tietämättömyyttäni. Suorastaan pelottaa jo etukäteen miten minuun ensisynnyttäjänä (ja jo lievää synnytyskammoa potevana) tullaan suhtautumaan! Tarvii vaan pitää puolensa ja vaatia tietoa selkokielellä, sillä ei minua ole koulutettu odottajaksi, tulevaksi äidiksi, eikä varsinkaan synnyttämään. Kaikki tapahtumat kehossani ovat yhtä outoja ja uusia kuin ne olisivat esim. pankkivirkailijalle.

Meidän pientä kutsutaan mieheni kanssa edelleen Rusinaksi, Rusiksi tai Suriksi vaikka kokoa hänellä on jo noin viiden sentin verran. Vielä viikko ja kaveria pääsee kurkkaamaan ultran kautta!